Verta jumalattarelle

Maailman suurimmassa teurastusjuhlassa uhrataan yli 100 000 eläintä jumalattarelle. MUNAPATELpienOikeuttaako perinne eläinten massiiviseen lahtaukseen? – Joka viides vuosi pienessä  Ganjbhawanipurin kylässä, Nepalissa,  elämä muuttuu täysin. Yhden kuukauden ajan kylä juhlii Gadhimaita, hindujen voiman jumalatarta. Niin myös marraskuussa 2014, jolloin toimittaja ja ohjaaja Tiina Madisson vieraili kylässä.

Festivaali on tärkeä tulonlähde rutiköyhälle kylälle. Traditio on myös Chaudhary-perheen bisnes. Gadhimai-juhlan pääpappi Mangal Chaudhary ja pääteurastaja Gagandev Chaudhary ovat veljeksiä. Kritiikki teurastusjuhlaa vastaan on kuitenkin koventunut kerta kerralta. Kulttuurit törmäävät:  moderni aika ei pidä suotavana eläinten tarpeetonta kärsimystä, mutta perinteiden kunnioitustakin pidetään tärkeänä. Mutta millainen uhri tarvittaisiin, että teurastajaksi kasvatettava 7-vuotias Munapatel voisikin ryhtyä lääkäriksi? Auttaisiko jumalatar?

Yleisradion Silminnäkijä-sarjassa TV2:ssa nähtiin keväällä 2015 Kirsi Mattilan tuottama ja Tiina Madissonin käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti maailman suurimmasta eläinten uhrauksesta.

Hyvinvointivaltion rakentajat 

0944DE4BA00D4C78 A05B757041BEE8AF

Icebreaker on tuottanut 10-osaisen videosarjan Hyvinvointivaltion rakentajat ET-lehden nettisivuille. Anna-Liisa Haavikon käsikirjoittamaan ja ohjaamaan sarjaan on haastateltu 1960- ja 70-lukujen suomalaisia poliittisia vaikuttajia, jotka olivat tekemässä niitä päätöksiä, joiden tuloksena suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin.  Aikaansaannoksiin kuuluivat niin peruskoulu, päivähoitojärjestelmä, kansanterveyslaki kuin tiet ja sillatkin. Idänkauppa toi rahaa, mutta länsikauppaakin yritettiin kehittää. Mukana on poliittisia vaikuttajia niin vasemmisto-, keskusta- kuin oikeistopuolueistakin. Videoiden julkaisujärjestyksessä haastateltavat ovat Pirkko Työläjärvi, Jaakko Itälä, Ele Alenius, Marjatta Väänänen, Seppo Lindblom, Raimo Ilaskivi, Anna-Liisa Hyvönen, Jouko Loikkanen, Jermu Laine ja Jutta Zilliacus. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Anna-Liisa Haavikko ja leikannut ja tuottanut Kirsi Mattila.

Katso videoita täältä: http://www.etlehti.fi/alue/hyvinvointivaltion_rakentajat

Kuva: Sanomien Arkisto

Rohkeus neuvotella

Anna Kortelainen4jpg

Rohkeus neuvotella on Tekijäfoorumin kampanja, jolla se haluaa valaa luovan työn tekijöihin rohkeutta ja ammattimaista suhtautumista neuvottelutilanteeseen. Kirsi Mattilan toteuttamilla viidellä videolla annetaan vinkkejä neuvottelutilanteisiin. Mukana ovat muusikko Olli Tukiainen, tietokirjailija Anna Kortelainen, freelancetoimittaja Jaakko Kilpeläinen, Muusikkojen liiton lakiasiainpäällikkö Lottaliina Pokkinen ja ammattineuvottelija, pankkimies ja neuvotteluoppaankin kirjoittanut Sami Miettinen.

Videot löytyvät Tekijäfoorumin youtube-kanavalta

 

Naisten Afganistan – kehittely

Naisten Afganistan seuraa nuMarzia ja Kirsioren afgaaninaisen elämää rinnan Afganistanin tilanteen kehittymisen kanssa. Nuori nainen haaveilee poliitikon urasta ja rakkausavioliitosta. Haaveet ja unelmat törmäävät kuitenkin karuun todellisuuteen. Icebreaker tuotti vuodesta 2011 kesäkuuhun 2013 jäsenensä Kirsi Mattilan käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Naisten Afganistan -dokumenttielokuvaa. Kesäkuussa 2013 elokuvan tuotanto siirtyi Pohjola-filmi Oy:lle. Elokuvan ensi-ilta oli 19.3.2015 nimellä Marzia, ystäväni. Lisätietoa löytyy Pohjola-filmin sivuilta: https://www.pohjolafilmi.fi/marziaystavani/.

 

Kabulin musiikkikoulu

DSC03842

Afganistanin kansallisessa musiikki-instituutissa jokainen lapsi saa valita itselleen instrumentin, jota haluaa oppia soittamaan. Musiikki parantaa sodan haavoja. Koulun oppilaista puolet on orpoja tai muuten vähäosaisia, puolet valitaan tasokokeen perusteella. Koulu toimii Afganistanin opetusministeriön alaisuudessa ja kansainvälisen tuen turvin. Joku päivä koulun johtaja Ahmad Sarmast haluaa perustaa Afganistanin ensimmäisen sinfoniaorkesterin, jonka ytimen muodostavat musiikkikoulussa oppinsa saaneet lapset. Toteutus Kirsi Mattila, tuotanto Icebreaker Productions 2012.

Dokumentti on nähtävissä Youtube-kanavallamme

 

Itsenäisyyspäivä – kehittelyIMG_1026

 

Valittu eliitti juhlii, tavallinen kansa katselee – suomalainen itsenäisyyspäivän vietto avaa ikkunan suomalaisten ihmisten sielunmaisemaan. Jotain hyvin suomalaista on joka vuosi 6. joulukuuta toistuvassa rituaalissa, jossa ihmiset istuvat televisioidensa ääressä ja katsovat Presidentin linnan juhlintaa.

Icebreaker tuotti Itsenäisyyspäivä-dokumentin kehittelyvaiheen. Tuotantovaiheessa hanke siirrettiin Yleisradion omarahoitteiseksi projektiksi. Kuvaukset olivat 6. joulukuuta 2012 ja ohjelma tuli ulos TV1:ssä 17. joulukuuta 2012.

 

Naisia Kabulissa – kutsumuksena journalismiOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Naistoimittajat ry on vuodesta 2009 jatkokouluttanut afganistanilaisia naistoimittajia ulkoministeriön rahoittamilla Learning together -kursseilla. Naisia Kabulissa – kutsumuksena journalismi on Naistoimittajien tiedotukseen tehty video, jossa kolme Kabulissa toimivaa journalistia, naista, kertoo työstään, naisen vaikeasta asemasta Afganistanissa ja tulevaisuuden unelmistaan. Toteutus Kirsi Mattila, Icebreaker Productions 2010.

 

 

Bussikuski

bussikuskiBussikuski on 28-minuuttinen tv-dokumentti, joka kertoo keski-ikäisestä miehestä, Saidista, joka ei ole tyytyväinen elämäänsä. 

Said oli muuttanut Marokosta Suomeen 18 vuotta aikaisemmin. Hän oli koulutukseltaan lakimies, mutta Suomessa hän oli tehnyt satunnaisia töitä päätyen lopulta ajamaan bussia. Hän ei ole tyytyväinen maahanmuuttajien perinteiseen rooliin ja hän haluaa elämältään enemmän. Hänellä on suuria unelmia, mutta onko uran vaihtaminen jo myöhäistä?

Said ei saa tukea suunnitelmilleen. Hänen avioliittonsa on kriisissä ja hänen ystäviensä mielestä hänen ikäisensä miehen on typerää lähteä opiskelemaan. Hänen lapsensa nauravat, kun kuulevat, että isä on menossa kouluun.

Bussikuski on tarina miehestä, joka kerran elämässään tahtoo tehdä mitä itse haluaa, ei mitä muut olettavat hänen tekevän tai mitä muut pitävät järkevänä.

Bussikuskin on käsikirjoittanut ja ohjannut Mohamed El Aboudi ja tuottanut Marita Rainbird ja se on esitetty Yle TV1:n Tosi tarina -sarjassa 8.3.2011.  

http://www.youtube.com/watch?v=brfiEMOKyEk